Etusivu

JUKKA ILMONEN

yleismetsämiesjantunen I
jukka@metsakissa.fi

Jaana Kanninen

journalistisen sisällön tuottaja ja toimittaja

jkanninen@gmail.com

Aki saariaho

Väitöskirjatutkija, opettaja-filosofi

Susu rytteri

taiteilija, ekologinen neuvonantaja FT

katja luhtala

musiikintekijä ja teatteri-ilmaisun ohjaaja

jp (juha-Pekka) Väisänen

somejournalisti

some@metsakissa.fi

050 573 8598

virpi koskela

teatteritaiteilija FT

virpi.koskela@metsakissa.fi

Tunnuskuvat on piirtänyt taiteilija, ekologinen neuvonantaja FT Susu Rytteri

"Metsäkissa Nyt"

"Metsäkissa 2044"

Metsäkissa Nyt esittää laihan, takkuisen ja pelokkaan kissan, joka on pöydällä vasten tahtoaan ja valmis pakenemaan. Metsäkissa 2044 esittää hyvinvoivan, tuuheaturkkisen kissan, joka istuu itsevarmana ja tyytyväisenä pöydällään, kehräten.

Susu Rytteri, Muste, paperille, 2024

‹ Takaisin

Performanssi on esittämisen vapautta

Teksti ja kuvat: Jaana Kanninen

Musiikintekijän, teatteri-ilmaisun ohjaajan Katja Luhtalan luotsaamaa teosta Metsä M:ää on vaikea sijoittaa mihinkään kategoriaan. Teos on ääntä, tunteita, metsän olemusta ja tekijöidensä syvimpiä kokemuksia. Se on vain nähtävä ja koettava.

Kun luulee ja kokee,
ettei enää jaksa
Kun tuntee olevansa liian väsynyt elämästä ja elämään
Maailmaan huulluuteen
Ihmisten joukkopsykoosiin,
sotiin
väkivaltaan
hyväksikäyttöön
manipulointiin
riistoon
valheisiin

Kun usko ihmiskuntaan horjuu
Hävettää edustaa tätä lajia
ja tuntee itsensä muukalaiseksi Joukkoonkuulumattomaksi.
Eikä kiinnostaisi paskan vertaa enää olla täällä. -ja se vasta hävettääkin

Silloin metsä kutsuu
Ja metsä koskettaa. Sinne voin aina mennä. Juosta

Paeta
Haahuilla ja hortoilla Harhailla poluilta Eksyä turvallisesti Tehdä pesäni

Käperryn kippuralle lempikiven juurelle. Nuuskuttelen mustikanvarpuja. Pyörittelen sormissani kaarnanpalasta. Teen pikkukivistä maahan mandalan. Ulisen ja ynisen

Ulvon ja mölisen Hyräilen ja hymisen Itken, nauran, julistan Rukoilen

ja antaudun jälleen kerran

Metsässä minä olen turvassa. Metsässä kukaan ei satuta eikä tuomitse

Siellä minä olen vapaa. Sinne minä kuulun. Luonto on minun kotini.

Näin kirjoitti yksi Metsä M-teoksen tekijöistä, Miianinna Auringonsilta. Teksti oli valmistautumista usean kuukauden mittaiseen prosessiin, jonka toisessa päässä häämötti yhteisöllinen ääniteos Metsä M. Eikä se oikeastaan häämöttänyt, sillä teoksen idea on olla metsän lailla jatkuvassa muutoksessa, sen ydinmuoto, joka luotiin yhteisen prosessin aikana on kuin pesäpuu, jonka osia ja rönsyjä voidaan esittää eri kokoonpanoilla, sillä ei siis ole vain yhtä lopullista muotoa.

Ensimmäinen esitys nähtiin huhtikuussa Galleria Yössä Helsingissä.

Katja Luhtala kertoo teoksen taustasta näin: ”Jukka Ilmonen pyysi minut työryhmään tekemään metsään liittyvää musiikkiesitystä varttuneemman aktivistiporukan kanssa. Minussa syttyi heti ajatus kokonaisvaltaisesta metsän ääni-ja aistimaailmaan uppoutumisesta ja sen pohjalta luotavasta teoksesta. Päätimme Jukan kanssa, että esiintyjillä ei tarvitse olla kokemusta laulamisesta, esiintymisestä tai soittamisesta. Meillä kaikilla on oma, kehossa oleva äänemme ja siihen sisältyvä musiikki, joka on ihmeellinen ja ihana kuin metsä loputtomissa sävyissään ja rönsyissään. Musiikintekijänä halusin ilmentää metsää myös itselleni rakkaiden instrumenttien, kuten koskettimien ja kitaran kautta, ja loin niillä tasoja esitykseen”.

Etsimme osallistujia projektiin netin ja omien kontaktiemme kautta, ja niin syntyi kahdentoista metsän rakastajan Metsä M -kollektiivi, joka meni kevättalviseen metsään ja painautui vasten runkoja, sammalta ja lahopuita. ”Kuuntelimme juurakoita, latvuksia ja lintuja tutkien omiemme ja metsän äänten syvää yhteyttä, tunteitamme ja ajatuksiamme, jotka värähtelevät osana luontoa ja sen kanssa”.

Teos on sananmukaisesti yhteisöllinen, sillä Katja Luhtalan ohjaajan roolista huolimatta teos on jäsentensä summa. Jokainen toi teokseen omia palasiaan, jotka Luhtala taitavasti kokosi yhteen.

”Ajattelin alun perin esitystä, jonka voi ottaa vastaan silmät suljettuina. Esityksen lopullinen muoto syntyi kuitenkin prosessin aikana, ryhmän ominaislaadun ja sen jäsenten tuottaman teksti- ja liikemateriaalian perustalle. Esityksestä tuli liikkeellisempi kuin olin alun perin ajatellut, ja olen siitä todella iloinen. Esitys on kokonaisvaltainen ja koskettava. Esiintyjät laittavat itsensä likoon, ovat auki ja vilpittömiä. Itselleni tulee mieleen metsä, joka on samaan aikaan alkuvoimainen, vahva ja kuitenkin haavoittuvainen ihmisen toiminnan ja aikakausien muutoksille”.

Suunnitteluvaiheessa Luhtala oli tuskallisen runsauden äärellä, koska metsä metsä on niin paljon. Hän samoili metsässä, kuunteli ja aisti metsää kaikilla aisteillaan, luki suomalaisiin metsiin liittyvää kirjallisuutta ja kuunteli musiikkia, katseli taidetta. Prosessin hän koki kiehtovana ja antoisana.

”Jokainen tapaamiskerta – niin sisätiloissa kuin metsässä - tuotti valtavasti inspiroivaa materiaalia, ääntä, tekstiä, liikettä ja ajatuksia ja etenin työssäni intuitiivisesti kuunnellen. Soitimme sananmukaisesti metsää, ja sen myötä annoimme metsän soittaa meitä. Äänitimme metsää ja omia ääniämme siellä ja tein instrumentaaleja esitykseen niiden pohjalta.

Määrittelin heti alkuun, että Metsä M on antikapitalistinen prosessi, jossa opitaan toisiltamme, emmekä suorita”.

Metsä M poikii myös verkkoon tulevan ääniteoksen, jota Luhtala työstää prosessin aikana

tuotetuista nauhoituksista, teksteistä sekä omista sävellyksistään.

Jokainen ryhmän jäsen myös koki prosessin eri tavalla.

Miianinna Auringonsilta on teatteri-ilmaisun ohjaaja ja vauvauinnin ohjaaja. Lisäksi hän on opiskellut tanssi-innostajaksi. Hän on siis esiintynyt ennenkin, eikä teoksen kehollisuus ollut hänelle vaikeaa. ”Elän esitystä läpi. Olen mukana, koska siinä on sanoma, jonka takana seison. Se on leikkiä, sielun työtä. Turvallinen ryhmä ja ohjaus mahdollistavat täydellisen antautumisen ja häpeämättömän, sallivan ilmaisun niin herkkyydessä ja haavoittuvaisuudessa kuin hurjuudessa ja raakuudessa yhteisen sanoman vuoksi.”

Miianinna kertoo, ettei ole tehnyt aikoihin työtä teatterikentällä, vaan enemmänkin kiertänyt underground-tapahtumia. ”Teen tulet, teen varjotyötä. Siitäkin seuraa hienoja kohtaamisia. Mutta tämä on ollut suuri kunnia ja mahdollisuus päästä ylistämään metsää. Luonto eheyttää ja antaa turvallisia ja korjaavia kokemuksia. Tarvitaan tuttuja ihmisiä, saa hajota, huutaa ja räyhätä. Luomme ääntä, ihmisen ääntä. Meillä on oma instrumentti, johon voi tutustua, se on ihanaa”.

Miianinna koki, että työryhmä oli turvallinen, ja jokainen oli sielu paljaana, ilman rooleja. Metsä M oli hänelle kuin ihana kotiinpaluu vuosien jälkeen, sillä hän kuuluu lavalle.

Outi Pirinen puolestaan kertoo, että hänelle esityksen kehollisuus oli haastavaa, koska hän ei ole taustaltaan esiintyjä tai tanssija. Hänen taustansa on sukupuolentutkimuksessa ja monenlaisessa aktivismissa, ja hän on tehnyt laulujen sanoituksia. Mutta tässä oli mukana liike ja kehollisuus.

”Olen ollut kipsissä jotenkin kehoni kanssa, ja olen tämän työskentelyn aikana ymmärtänyt, että kaikki on tekemisissä kehon kanssa. Päätin alkaa tutkia kehon mahdollisuuksia taiteen ja politiikan välineenä. On myös jotain hyvin terapeuttista olla yhdessä sillä tavoin, että ei mitata taitavuutta tai kauneutta. Tai sitä, kuinka pätevä joku on tanssillisesti. Viesti on ulospäin, mutta yhteisöllinen ”.

Ja mikä tärkeintä, Outi oivalsi, että vieraantuminen luonnosta on tekemisissä sen kanssa, että olemme vieraantuneet kehosta. Luonnonmetsässä ollessa keho toimii toisin, ihminen liikkuu, käyttää ääntään ja jopa säveltää eri tavoin kuin muualla. ”Metsällä on solutason vaikutus, ja se hirveän kiinnostavaa”.

Outin kynästä syntyi myös kirous niille, jotka ovat tuhonneet metsää:

Manan maille matele, ahneuteesi tikahdu, kiroan sinut orjan osaan, perkeleitä palvelemaan, seteleiden saatanoita, kirous olkoon osasi, väen raivo perintösi, leivän veit lasten suusta, eväät elämän puusta, toisten taimet tuhosit,

tulkoon mahoiksi aikeesi

Katja Luhtala on aina ollut yhteiskunnallisesti aktiivinen. Hän on toiminut Taiteiljat rauhan puolesta -järjestössä, Elokapinassa ja Pro Palestiina -liikkeessä. Hän kasvoi jo lapsena vanhempien poliittisen aktivismin myötä siihen ajatteluun, että maailman epäkohtiin voi ja pitää vaikuttaa. ”Kasvoin Vietnamin sodan tietoisuudessa ja sodan vastaisen liikkeen hengessä. Tiedostaminen

on kietoutunut arkeeni. Aktivismiin liittyy aina tietoisuus omasta etuoikeutetusta asemasta ja se, että kokee myötätuntoa kaikkia olentoja kohtaan. Mediasta puhuttiin aikoinaan vallan vahtikoirana, mutta sanonta kuvaa tällä hetkellä mielestäni huomattavasti paremmin aktivismia ja vastamediaa.”

Metsäaktivismiin hän heräsi toden teolla nelisen vuotta sitten käytyään Greenpeacen metsäkoulutuksen. Hän uskoo vakaasti, että taiteella ja aktivismilla voi muuttaa maailmaa. Hänellä on teatteri verenperinnössä, sillä hänen nyt eläkkeellä oleva isänsä Seppo Luhtala teki työuransa teatteriohjaana, isoisänsä Oiva Luhtala näyttelijänä ja isoäitinsä Pirkko Ylänen tanssijana.

”Taide voi paljastaa yhdessä hetkessä jonkin globaalin tai monimutkaisen tilanteen yhteen kuvaan tai tekstinpätkään. Se voi luoda tietoisuutta rinnakkaisista todellisuuksista ja utopioista. Ilman mielikuvitusta, joka on taiteen käyttövoima, olisimme empatiakyvyttömiä, vajaita ihmisiä. Eläytyminen toisen olennon, samankaltaisen kuin itse, tai erilaisen, eläimen, puun, metsän, valtameren osaan on kehittynyttä ihmisyyttä.”

Katja Luhtala Metsä M -teoksen ensi-illassa 26.4.2025.