Taiteilija,
ekologinen neuvonantaja FT Susu Rytteri
Gonepteryx rhamni, sitruunaperhonen. Sitruunaperhonen on yksi kevään ensimmäisistä lentävistä väriläiskistä. Aikuiset sitruunaperhoset talvehtivat varvikoissa ja voivat lähteä liikkeelle jo maaliskuussa kevätauringon lämmön herättäminä. Suomen eteläpuoliskolla hyvin yleisenä tavattava laji elää toukkana paatsamilla.
Susu Rytteri: Elämän puu
Kuinka metsä näyttäytyy siellä elävien hyönteisten näkökulmasta? Valtaosa metsän eläimistä on hyönteisiä. Eri hyönteiset kaipaavat kotimetsältään erilaisia ominaisuuksia. Moni uhanalainen laji on kytköksissä vanhoihin lehtipuihin, palaneeseen puuhun tai järeään lahopuuhun, joiden määrä Suomen metsissä on käynyt vähiin metsien voimaperäisen talouskäytön seurauksena. Toisaalta jotkin lajit ovat hyötyneet metsätaloudesta: esimerkiksi havupuiden nilaa ravintonaan käyttäville kaarnakuoriaisille yksitoikkoiset, tasaikäiset talouskuusikot tarjoavat mahdollisuuden runsastumiseen ja jopa massaesiintymisiin.
Monelle metsien hyönteiselle puuvartiset kasvit ovat elämän lähde, koska ne syövät puuainesta, lehtiä tai puulla eläviä eliöitä. Piirrän sarjan teoksia, joista jokainen esittää yhtä Suomen metsissä kasvaviin puihin tai pensaisiin kytköksissä olevaa hyönteislajia. Toteutan piirrokset kiinalaisella kirjoitusmusteella koivun tuohelle.
Lajikuvausten pohjana (alla) on käytetty Kimmo Silvosen kirjaa ”Suomen päivä- ja yöperhoset - maastokäsikirja”.
Synanthedon culiciformis, vesalasisiipi. Vesalasisiipi lentää sukulaislajeja aiemmin, eteläisessä Suomessa jo toukokuun lopulta alkaen. Toukka elää aurinkoisilla paikoilla kasvavien koivujen ja leppien vioittuneissa kohdissa sekä kannoissa.
Paranthrene tabaniformis, varjolasisiipi. Yleistä, mutta piilottelevaa varjolasisiipeä tapaa aikuisena aniharvoin, ellei turvaudu perhosia houkuttelevaan feromonisyöttiin. Kahdesti talvehtiva toukka elää erityisesti aukeiden laitamilla kasvavilla nuorilla haavoilla.
Cossus cossus, puuntuhooja. Puuntuhooja on suuri ja melko yleinen perhoslaji, joka lentää öisin. Aikuisena se ei syö mitään, mutta kaksivuotisen toukkavaiheen aikana se elää puunrungon sisällä syöden puuainesta. Moniruokaisille toukille kelpaavat esimerkiksi koivut, lepät, raidat ja omenapuut.
Aporia crataegi, pihlajaperhonen. Pihlajaperhonen on iso, valkoinen päiväperhonen, jonka siipisuonet erottuvat mustina. Kaakkoon painottuva laji on esiintymisessään oikukas, ja vaeltaa toisinaan suurin joukoin länteen ja pohjoiseen ydinalueiltaan. Pihlajaperhoset saattavat kokoontua kosteisiin painanteisiin imemään maasta vettä ja mineraaleja. Keskenkasvuisena talvetiva toukka elää ryhmissä pihlajalla.
Synanthedon soffneri, kuusamalasisiipi. Kuusamalasisiipi löydettiin ensimmäistä kertaa Suomesta, Pälkäneeltä, vasta vuonna 2009. Lajia tavataan kuusamaa kasvavista lehdoista, sillä toukka elää kuusamien varsissa.
Synanthedon formicaeformis, pajunlasisiipi. Pajujen pienissä kannoissa ja vesoissa toukkana elävä pajunlasisiipi on yleinen ja levinnyt koko Suomeen. Aikuiset vierailevat kukilla kesäkuussa. Toukka talvehtii kerran.
Synanthedon scoliaeformis, koivunlasisiipi. Koivunlasisiipi elää vanhoilla koivuilla koko Suomessa. Aikuisia näkee melko harvoin, mutta vastakuoriutuneen perhosen voi hyvällä onnella löytää heinäkuisena aamuna koivun rungolta.
Synanthedon spheciformis, lepänlasisiipi. Toukkana lepän ja koivun kantovesoissa elävää lepänlasisiipeä voi toisinaan tavata aikuisena kukilta. Laji on melko yleinen Suomen eteläpuoliskolla.
Lamellocossus terebra, haavantuhooja. Hyvin harvinainen haavantuhooja on levinnyt Etelä Suomeen ja suosii isäntäpuinaan kalliomaastoissa kasvavia, vanhoja ja huonokuntoisia haapoja. Perhoset elävät usein samoilla puuyksilöillä sukupolvesta toiseen. Toukka talvehtii ainakin kahdesti.
Sesia apiformis, haavanlasisiipi. Suureen ja herhiläismäisen näköiseen, mutta harmittomaan haavanlasisiipeen törmää vain harvoin. Toukka elää haavoissa lämpimillä paikoilla, ja useat peräkkäiset sukupolvet voivat asuttaa samaa puuta. Toukka talvehtii kahdesti, joista jälkimmäisen kerran kotelokopassa.
Thecla betulae, ruostenopsasiipi. Ruostenopsasiiven tieteellinen nimi betulae viittaa harhaanjohtavasti koivuun, vaikka toukka elää tuomella. Laji elää paikoittaisena eteläisessä Suomessa, mutta aikuista näkee verrattain harvoin. Se lentää loppukesällä tuomien läheisyydessä ja vierailee erityisen mielellään pelto-ohdakkeen kukilla.
Taiteilija ja ekologinen neuvonantaja Susu Rytteri piirtää kaarnalle hyönteisiä, jotka kertovat tarinan metsien monimuotoisuudesta ja uhanalaisuudesta. Hänen teoksensa nostavat esiin lajeja, joiden selviytyminen riippuu metsien tilasta — ja ihmisen tekemistä valinnoista. Rytterin teokset ovat hiljainen, mutta voimakas muistutus siitä, kuinka metsä on enemmän kuin puiden tuottoarvo.
Hyönteispiirustukset kertovat metsäpolitiikasta. Taiteilija piirtää varoituksia
JP (Juha-Pekka) Väisänen
Kaarnalle piirretyt hyönteiset kertovat tarinan metsien tilasta ja lajien selviytymisestä. Metsäkissa2044-hankkeen taiteilija, ekologinen neuvonantaja FT Susu Rytteri on piirtänyt 42 hyönteistä kaarnalle. Teokset paljastavat metsien monimuotoisuuden kauneuden ja uhanalaisuuden.
„Hyönteiset tarvitsevat metsiä, mutta tarvitseeko nykyinen metsäpolitiikka hyönteisiä?” kysyy Rytteri teoksillaan. Taiteen ja tieteen risteyskohdassa syntynyt projekti tuo esiin lajeja, joiden selviytyminen on kiinni metsien tilasta — ja ihmisen tekemistä valinnoista.
Punahärö ja Kirjanpainaja: Kertomuksia Tehometsätaloudesta
”Perhosten ja muiden hyönteisten naamioitumistaidot ovat kiehtoneet minua pitkään. Polttopuut kuuluvat erottamattomasti leivinuunin lämmittäjän jokapäiväiseen elämään, ja toisinaan uunia sytyttäessä tulee vastaan erityisen kauniin näköisiä kaarnanpaloja. Minulla on ollut tapana jättää kauneimmat puunkappaleet ja koivuntuohet sivuun tulta tehdessäni, ja niitä onkin kertynyt viime aikoina kasoittain uunien vierustoille. Metsäkissa-hankkeen alussa aloin piirtää hyönteisiä paperille, mutta petyin teoksiini kerta toisensa jälkeen. Lopulta aloin pohtia, voisinko hyödyntää kaarnavarastojani teoksissa. Siitä se ajatus sitten lähti!”
Rytterin suosikki on muurahaissinisiipi — laji, joka on riippuvainen tietyistä muurahaisista selviytyäkseen. Se on samalla elävä symboli metsien haavoittuvuudesta. „Metsät ovat elintärkeitä, mutta nykymenolla monien lajien tulevaisuus on vaakalaudalla.” Hyönteiset kertovat tarinaa ihmisen vaikutuksesta: jotkut, kuten kirjanpainaja, hyötyvät tehometsätaloudesta, kun taas toiset, kuten punahärö, kamppailevat selviytymisestä.
Sahaamme oksaa, jolla istumme
Suomen metsissä elää valtava joukko hyönteisiä, joista osaa metsien nykytila hyödyttää kovasti. Jotkut lajit tehostuva metsien talouskäyttö on sen sijaan ajanut hyvin ahtaalle, jopa sukupuuton partaalle.
Susu Rytterin mukaan erityisesti jotkut kaarnakuoriaislajit, kuten kirjanpainaja (Ips typographus), ottavat ilon irti tehometsätaloudesta ja muista ihmisen aikaansaamista ympäristönmuutoksista. ”Ihmisten pyrkimys lisätä metsistä saatavaa taloudellista tuottoa kasvattamalla tasaikäisiä, yksilajisia havupuupeltoja ja päätehakkaamalla laajoja aloja kerralla on tehnyt talousmetsistä todellisia pitopöytiä kirjanpainajille. Avohakkuu altistaa ympäröivät metsät yllättäen tuulelle, johon tiheässä tasaikäisessä taimikossa kasvaneet puut eivät ole sopeutuneet. Tuulenkaadot tarjoavat paljon ravintoa kirjanpainajalle. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät myrskytuhot sekä lämpö- ja kuivuusjaksot parantavat kirjanpainajan elinoloja entisestään, jolloin laji lisääntyy voimakkaasti ja alkaa syödä myös elävien kuusten nilaa. Lyhyen aikavälin taloudellista hyötyä tavoitellessaan ihminen tulee luoneeksi olosuhteet, jotka suosivat voimakkaasti kirjanpainajaa ja sitä kautta aiheuttavat välillisesti huomattavia taloudellisia tappioita”, sanoo Rytteri
Suomessa elää lukuisia vanhoista metsistä ja lahopuusta riippuvaisia hyönteisiä, joille metsien nykytila näyttäytyy Rytterin mukaan kammottavana. ”Esimerkiksi suurilla, vaurioituneilla haavoilla elävä kovakuoriaislaji punahärö (Cucujus cinnaberinus) on käynyt vanhojen, lahojen lehtipuiden vähenemisen myötä äärimmäisen uhanalaiseksi. Laji elää tiettävästi enää kahdella paikalla Suomessa”, sanoo Rytteri.
Metsätalouden kehittäminen suuntaan, joka huomioisi puiden rahallisen arvon lisäksi myös metsän lukuisat muut arvot ja muidenkin kuin oman lajimme tarpeet, on taiteilijan ja tutkijan mukaan välttämätöntä. Rytterin mukaan tuhoamme nykymenolla punahärön ja monen muun metsien lajin tulevaisuuden, vaarannamme metsäekosysteemien toiminnan ja samalla sahaamme sitä oksaa, jolla itse istumme.
Rytterin teokset ovat muistutus siitä, kuinka metsä on enemmän kuin puiden tuottoarvo. „Jos jatkamme nykyisellä tiellä, tuhoamme punahärön kaltaisten lajien lisäksi oman tulevaisuutemme.” Hyönteiset kaarnalla ovat symboli — ne pyytävät ihmistä kuuntelemaan metsän hiljaisen, mutta voimakkaan viestin.
Gonepteryx rhamni, sitruunaperhonen. Sitruunaperhonen on yksi kevään ensimmäisistä lentävistä väriläiskistä. Aikuiset sitruunaperhoset talvehtivat varvikoissa ja voivat lähteä liikkeelle jo maaliskuussa kevätauringon lämmön herättäminä. Suomen eteläpuoliskolla hyvin yleisenä tavattava laji elää toukkana paatsamilla.
Thecla betulae, ruostenopsasiipi. Ruostenopsasiiven tieteellinen nimi betulae viittaa harhaanjohtavasti koivuun, vaikka toukka elää tuomella. Laji elää paikoittaisena eteläisessä Suomessa, mutta aikuista näkee verrattain harvoin. Se lentää loppukesällä tuomien läheisyydessä ja vierailee erityisen mielellään pelto-ohdakkeen kukilla.
Favonius quercus, tamminopsasiipi. Tamminopsasiiven esiintyminen painottuu Lounais Suomeen. Ruostenopsasiiven tavoin se lentää heinä-elokuun vaihteessa ja ruokailee esimerkiksi pelto-ohdakkeen kukilla. Koiraiden voi nähdä parveilevan tammien latvuksissa illansuussa.
Satyrium w-album, jalavanopsasiipi. Ensimmäiset vakituiset jalavanopsasiipiesiintymät löydettiin Suomesta vasta 1980-luvulla isoja jalavia kasvavilta paikoilta. Viime aikoina laji on levinnyt lounais- ja etelärannikolle sekä paikoittain sisämaahankin. Muiden nopsasiipien tapaan jalavanopsasiipikin viettää pääosan ajastaan puiden latvuksissa, mutta laskeutuu välillä kukille ruokailemaan. Tieteellisen nimensä w-album (suomennettuna ”valkea w”) laji on saanut takasiiven alapinnan w-kuvion perusteella.
Satyrium pruni, tuominopsasiipi. Tuominopsasiipi on ruostenopsasiiven lisäksi toinen tuomella elävä nopsasiipilaji. Lajeja tavataan osin samoilla elinpaikoilla, mutta tuominopsasiipi munii usein syvemmälle metsään. Tuominopsasiipi lentää jo juhannukselta alkaen, mutta sitä näkee hyvin harvoin. Ulkonäöltään se muistuttaa harvinaisempaa jalavanopsasiipeä, mutta takasiipien alapintojen w-kuvio on loivempi ja epäselvempi.
Celastrina argiolus, paatsamasinisiipi. Taivaansininen paatsamasinisiipi on Suomen kansallisperhonen. Yleinen laji lentää sinisiivistä ensimmäisenä: sitä voi nähdä aurinkoisissa metsänreunaympäristöissä jo huhtikuulta alkaen. Toukka voi syödä paatsamien lisäksi esimerkiksi herukoita.
Nymphalis antiopa, suruvaippa. Aikuisena puiden koloissa talvehtivan suruvaipan voi nähdä liikkeellä aikaisin keväällä. Perhosen väritys muistuttaa valtiollisissa hautajaisissa hevosille puettua, vaaleareunaista suruvaatetta, mistä juontunee lajin nimi. Vanhan kansan mukaan suruvaipan näkeminen kevään perhosista ensimmäisenä tuo huonoa onnea. Toukat elävät lähinnä pajuilla, mutta muutkin lehtipuut saattavat kelvata niille.
Nymphalis xanthomelas, isonokkosperhonen. Isonokkosperhonen ei kuulu Suomen vakituiseen perhoslajistoon, mutta vaeltaa meille toisinaan. Esiintyminen painottuu maan kaakkoisosiin. Toukat syövät ainakin pajua, ja lajin parhaita elinympäristöjä ovat märkäpohjaiset pöpeliköt. Aikuiset talvehtivat puiden koloissa, luolissa ja kylmissä rakennuksissa.
Nymphalis polychloros, kirsikkaperhonen. Kirsikkaperhonen on Suomessa satunnainen vieras ja pystynee myös talvehtimaan meillä suotuisina vuosina. Toukkien ravinnoksi kelpaavat pajut ja hedelmäpuut. Aikuiset perhoset voivat ottaa vartioitavakseen reviirin aurinkoisessa metsänreunassa, jossa ne istuskelevat auringon lämmittämillä puunrungoilla.
Nymphalis c-album, liuskaperhonen. Aikuisena talvehtivan liuskaperhosen toukka syö useita eri heimoihin kuuluvia kasvilajeja, mikä on epätavallista päiväperhosten keskuudessa. Ravintokasveihin lukeutuvat esimerkiksi herukat, pajut ja nokkonen. Tieteellinen lajinimi tarkoittaa valkoista c-kirjainta, jota muistuttava kuvio on nähtävillä takasiiven alapinnalla.
Limenitis populi, haapaperhonen. Haapaperhonen on yksi Suomen suurimmista päiväperhosista. Sen esiintymisalue painottuu itäiseen Suomeen ja kannanvaihtelut ovat suuria. Toukan ravintokasvi on haapa ja lajin elinympäristöjä ovatkin haapaa kasvavat metsät ja niiden läpi kulkevat tiet. Haapaperhoset eivät juuri piittaa kukista, mutta laskeutuvat teille imemään vettä ja mineraaleja esimerkiksi hiekasta, raadoista tai ulosteesta.
Limenitis camilla, kuusamaperhonen. Kuusamaperhonen on Suomessa vaeltaja ja tulokas, joka on mahdollisesti vakiinnuttamassa kantaansa ilmastonmuutoksen auttamana. Laji lentää lehdoissa, joissa kasvaa toukan ravintokasvia, lehtokuusamaa.
Falcaria lacertinaria, nyhäsirppisiipi. Yleinen nyhäsirppisiipi istuu päivisin kasvien lehdillä tunnusomaisessa asennossa ja lentää hämärän tullen. Kaksi peräkkäistä, osin päällekkäistäkin nyhäsirppisiipisukupolvea ovat lennossa toukokuulta syyskuulle. Toukka elää koivuilla ja kotelo talvehtii.
Drepana curvatula, ruskosirppisiipi. Kesä-heinäkuussa lentävä ruskosirppisiipi on yöaktiivinen ja tulee valolle. Laji on yleinen eteläisessä Suomessa. Toukka elää lepillä ja koivuilla.
Drepana falcataria, täpläsirppisiipi. Täpläsirppisiipi muistuttaa ulkonäöltään ruskosirppisiipeä, mutta on yleensä pohjaväriltään vaalea. Lajit myös risteytyvät helposti kasvatettaessa. Täpläsirppisiipi on Suomen eteläosissa hyvin yleinen ja sitä tavataan Lapissa asti. Toukka elää koivuilla ja lepillä.
Tethea ocularis, punevillaselkä. Vähälukuista punevillaselkää tavataan lämpimissä haavikoissa lähinnä Suomen etelärannikon tuntumassa. Toukka elää haavalla, kotelo talvehtii ja aikuinen lentää öisin kesä-heinäkuussa.
Tethea or, harmovillaselkä. Harmovillaselkä muistuttaa punevillaselkää niin ulkonäöltään kuin elintavoiltaankin, mutta on runsaslukuisempi ja levinnyt laajalti Suomen eteläpuoliskolle. Tämäkin laji elää toukkana haavalla.
Tetheella fluctuosa, koivuvillaselkä. Koivuvillaselkä elää nimensä mukaisesti toukkana koivuilla ja lentää juhannukselta alkaen koivikoissa ja sekametsissä. Laji on yleinen eli sitä tavataan laajalti eteläisessä Suomessa, mutta yksilömäärät ovat tavallisesti melko pieniä.
Ochropacha duplaris, pikkuvillaselkä. Pikkuvillaselkä on yleinen laji, joka lentää öisin lähes koko kesän ajan ja toisinaan toisena sukupolvena pitkälle syksyyn. Levinneisyysalue kattaa lähes koko Suomen. Toukka elää useilla lehtipuilla.
Achlya flavicornis, kevätvillaselkä. Huhtikuussa lentävä kevätvillaselkä on yksi ensimmäisenä kuoriutuvista kotelona talvehtivista perhosistamme. Laji on hyvin yleinen ja levinnyt koko Suomeen. Toukka elää koivuilla ja luonnontilaiset koivikot ovat lajin parhaita elinympäristöjä.
Trichiura crataegi, pihlajakehrääjä. Koko Suomeen levinnyt, mutta vähälukuinen pihlajakehrääjä talvehtii munana ja lentää vasta heinäkuun lopulta alkaen. Toukka elää varvuilla, pensailla ja lehtipuilla.
Poecilocampa populi, hallakehrääjä. Hallakehrääjä on hyvin yleinen, koko maassa tavattava laji. Se lentää myöhään syksyllä, jolloin sen voi nähdä pörräämässä pihavalojen ympärillä. Toukka elää lehtipuilla.
Eriogaster lanestris, koivukehrääjä. Koivukehrääjä lentää keväällä koko Suomessa, mutta on erittäin paikoittainen. Parhaiten sen löytää etelärannikon, Etelä-Savon, Pohjanmaan ja Länsi-Lapin paahteisilta rämeiltä ja rinneympäristöistä. Toukka elää koivuilla ja muilla lehtipuilla sekä pensailla.
Lasiocampa quercus, tammikehrääjä. Tammikehrääjäkoiras lentää nopeasti ja voimakkaasti päivällä, hidasliikkeinen naaras sen sijaan yöllä. Elinympäristöjä ovat etenkin avoimet kangasmetsät ja rämeet. Toukka elää lehtipuilla ja pensailla, mutta ei juuri koskaan tammella, vaikka lajin nimestä voisikin päätellä muuta.
Dendrolimus pini, mäntykehrääjä. Mäntykehrääjän toukka elää mäntyjen latvuksissa ja aikuinen lentää heinä-elokuun öinä mäntymetsissä. Laji on on paikallisesti yleinen Suomen eteläpuoliskolla.
Cosmotriche lobulina, kuutäplä. Kuutäplällä on Suomessa kaksi eri näköistä, eri alueilla esiintyvää ja eri aikoihin lentävää muotoa. Nimimuoto (Cosmotriche lobulina f. lobulina) on painottunut Kaakkois-Suomeen ja lentää vuosittain loppukesällä. Cosmotriche lobulina f. junia esiintyy sen sijaan pohjoisen Suomen havumetsävyöhykkeellä ja lentää joka toinen vuosi alkukesällä. Toukka elää männyllä ja talvehtii. Muoto junia talvehtinee toisen kerran kotelona.
Phyllodesma ilicifolium, mustikkakehrääjä. Harvinaisen mustikkakehrääjän esiintyminen painottuu Pohjanmaalta Kaakkois-Suomeen kulkevalle vyöhykkeelle. Laji lentää öisin kuivissa, avoimissa sekametsissä. Toukka elää haavalla, pajulla ja mustikalla.
Gastropacha quercifolia, ruskometsänorsu. Harvinaista ruskometsänorsua tavataan lähinnä Suomen itärajan tuntumassa Liperistä etelään. Elinympäristöjä ovat aurinkoiset paahderinteet. Lämpöön ja valoille hakeutuva aikuinen lentää heinäkuussa. Toukka elää pihlajan vesoilla ja muilla lehtipuilla.
Endromis versicolora, kirjokehrääjä. Yleinen kirjokehrääjä lentää öisin ja koiras usein myös päivällä. Laji on levinnyt eteläisimmästä Suomesta Etelä-Lappiin saakka ja sitä tavataan etenkin valoisissa sekametsissä. Toukka elää koivuilla ja joskus lepilläkin.
Aglia tau, nastakehrääjä. Yleinen, mutta harvalukuinen nastakehrääjä lentää touko kesäkuussa sekametsissä ja niiden liepeillä. Naaras on liikkeellä vain öisin, mutta nopeasti heittelehtien lentävän koiraan voi nähdä päivälläkin. Toukka elää koivuilla ja muilla lehtipuilla.
Saturnia pavonia, riikinkukkokehrääjä. Koko maassa harvalukuisena esiintyvän riikinkukkokehrääjän toukalle kelpaavat monet ravintokasvit, kuten koivut, pajut, mustikka, lakka ja rätvänä. Lajia voi löytää sekametsien laidoilta ja avoimilta rämeiltä. Koiras lentää päivällä ja naaras yöllä.
Gonepteryx rhamni, sitruunaperhonen. Sitruunaperhonen on yksi kevään ensimmäisistä lentävistä väriläiskistä. Aikuiset sitruunaperhoset talvehtivat varvikoissa ja voivat lähteä liikkeelle jo maaliskuussa kevätauringon lämmön herättäminä. Suomen eteläpuoliskolla hyvin yleisenä tavattava laji elää toukkana paatsamilla.
