TIEDE

Koneen Säätiön rahoittama taiteen, tieteen ja journalismin tutkimushanke Metsäkissa2044 -hanke pyrkii syventämään ymmärrystä luonnosta ja luontosuhteesta. Väitöskirjatutkija ja opettaja-filosofi Aki Saariaho toimii hankkeen tutkijana ja on myös mukana Helsingissä Puistokatu Nelosen kollektiivissa. Saariaholle Puistokatu Nelonen on erityinen paikka – "elävä organismi", jossa kaikilla läsnäolijoilla on oma roolinsa yhteisessä kokonaisuudessa. Avoimet Aamukahvit ja Yhteistyön Merkitys Puistokadulla järjestetään torstaiaamuisin avoimia aamukahveja, joissa kollektiivin jäsenet esittelevät työtään ja jakavat ajatuksiaan.

Metsäkissa vieraili Puistokadun aamukahveilla 17.10.2024, jolloin Aki Saariaho esitteli Metsäkissa2044-hanketta. Saariaholle oli tärkeää tuoda esiin hankkeen monipuolinen toimijajoukko ja heidän suunnitelmansa yhteistyöstä. Aamukahveilla oli mukana myös muiden tahojen edustajia, kuten Vesistösäätiöstä, Nesslingin säätiöstä, Akordista ja Frantsilan luomuyrttitilalta.

Saariahon mukaan keskustelu oli avoimen utelias ja jopa haastava – ”Juuri sopivasti, jotta hankkeen kehitys sai uusia näkökulmia. Haastavat kysymykset ja vuorovaikutus ovat juuri sitä, mitä hän haluaa oppia – ymmärrystä metsästä, luontosuhteesta ja luonnon monimuotoisuudesta. Metsäkissa-hankkeessa filosofilla on erityinen tehtävä etsiä yhteyksiä eri asioiden välillä ja välillä yllättävällä tavalla huomata, että kaikki etenee lopulta juuri oikeaan suuntaan, vaikka suunnitelmat muuttuvat”, sanoo Metsäkissa2044-hankkeen väitöskirjatutkija ja opettaja-filosofi Aki Saariaho.

Väitöskirjakoulutettava ja opettaja-filosofi Aki Saariaho tekee osana hanketta kasvatustieteen alan väitöskirjaansa

Kasvatustieteilijä ja professori Antti Rajala ontutkimusprojektin vastuullinen tutkija

Kuva: Tekoäly

Metsäutopioita tukiälyllä planetaarisen oppijan kanssa

Aki Saariaho

Väitöskirjatutkija, lukion lehtori

18.4.26

Metsäkissa 2044-hankkeessa tieteellisen tutkimuksen tavoitteena on oppijan kukoistus utopiapedagogiikan keinoin ripauksella tekoälyä kohti planetaarisuuden kehittymistä.

Hankkeen alkaessa vuonna 2024 koimme metsien olevan Suomessa arvostettuja lähinnä taloudellisen arvonsa kautta. Vuoteen 2044 on lyhyt aika, ja kuitenkin riittävä utopian toteutumiseen siihen mennessä. Tässä projektissa lukiolaisilta kysytään, millaisia utopioita he pystyvät kuvittelemaan Suomeen vuoteen 2044 - ja sisällyttämään metsät siihen.

Oppijat  tutkivat tässä tutkimuksessa utopian, mielikuvituksen ja planeetaarisuuden käsitteillä mahdollisia ja toivottavia tulevaisuuksia.

Utopioiden kehittelyn lähtökohta on se, että nykyisyydessä on jotakin epätoivottavaa, jotain korjattavaa. Miksi muuten toivoisi muuta? Tässä hankkeessa käytettävä utopiapedagogiikka  jakaa utopiat kahteen: konkreetteihin ja abstrakteihin. Jälkimmäiset jäävät usein haaveiden tasolle, jopa alusta alkaen - mutta ne, jotka alkavat toteuttamiskelpoisina, voivat päätyä abstrakteiksi haaveiksi. Tässä hankkeessa pyritään visioimaan konkreetteja utopioita. (Levitas 2013, Rajala 2019) Historian sivu sellaisia ovat olleet esimerkiksi naisten äänioikeus eri valtioissa, demokraattisten ihanteiden toteutuminen ja itsenäisyystaistelujen kautta saavutetut valtioiden itsenäistymiset.  Toisen utopia voi olla toiselle kuitenkin sen vastakohta, dystopia. 1900-luvun eräät dystopiat olivat varmasti utopioita joillekin, kuten vaikkapa kansallissosialismi Saksassa ja Italiassa tai kommunismi Neuvostoliitossa.

Tukiäly, tekoäly, keinoäly, koneoppiminen… puhumme samasta asiasta monin eri termein, ja yleisin termi lienee ‘tekoäly’. Kaikkia äly-päätteisiä termejä on kritisoitu, etenkin liiaksi ihmiseen viittaavan käsitteen käytöstä. Meillä on taipumus mitata ihmisyyttä toisten lajien kohdalla juuri älykkyydellä, ja erityisesti ihmisen älykkyydellä, vaikka ‘äly’ on puhtaasti ihmisen ominaisuus. (Quiroga 2023)

Miten mustekalan, simpanssin, sian tai delfiinin älykkyys mitattaisiin ‘oikeasti’? Entä koneen?

Kuitenkin puhumme teko’älystä’, ikäänkuin monimutkainen laskin tai arvauskone olisi verrattavissa elävien olentojen järjestelmiin, joilla ne hengittävät, kehittävät intentioita, solmivat kumppanuuksia tai “ajattelevat”, mitä ikinä se onkaan.

Tässä hankkeessa raapaistaan muun muassa lukio-opiskelijoiden tekoälyn käyttöä, ja lisäksi tutkitaan miten lukio-opiskelijat käyttävät tekoälyä mielikuvituksensa laajentamiseen kun he hahmottavat konkreetteja utopioita.

Planetaarinen sosiaalipedagogiikka tiivistetään ennen kaikkea näin: “Planetaarinen sosiaalipedagogiikka on oppimiseen ja ihmisenä kasvamiseen perustuva vastaus aikamme kriiseihin, jotka kytkeytyvät ekologiseen ja sosiaaliseen todellisuuteen.” (UEF, Planetaarisen sosiaalipedagogiikan perusteet -kurssin verkkokurssin esittelyteksti). Siinä kun sosiaalipedagogiikka on aiemmin keskittynyt ihmisen ja yhteiskuntien kasvuun sekä kasvatukseen, planetaarisuus ulottuvuutena tuo mukaan vahvan kokemuksellisuuden ja ihmisten lisäksi samalle tasolle muunlajisten, todellisuuden (Salonen et al., 2024).

Suomalaisessa koulujärjestelmässä on jo ollut ekososiaalinen sivistys, ja sen täydentämiseen planetaarisuus sopii loistavasti. Kyse on saman ajattelun tuomisesta opetukseen ja kasvatukseen, joka näkyy muun muassa Kate Raworthin donitsitaloudessa (jota toteutetaan niin Amsterdamissa kuin Barcelonassa), Arne Naessin syväekologisessa ajattelussa ja Koneen säätiön Metsän puolella -hankkeiden tukemisessa.

Metsäkissa 2044 -hankkeen tieteellisen puolen tutkimus tapahtuu huhti-toukokuussa 2026 ja loka-marraskuussa 2026. Ensimmäiset artikkelit  pyritään saamaan julkaistavaksi vuoden 2026 puolella.