‹ Takaisin

Metsäutopiat väitöskirjaksi

Jaana Kanninen

 

 

Aki Saariaho Porkkalassa Metsäkissa2044-ryhmän mukana. 

Kuva: Jukka Ilmonen

 

Metsäkissa2044-projektissa tiede ja taide lyövät kättä. Aki Saariaho tekee väitöskirjan lukiolaisten kyvystä kasvaa eettisiksi ajattelijoiksi, jotka huomioivat elämässään koko planeettamme. Suomalainen koulutus ei kykene kasvattamaan nuoria sellaisiin arvoihin, jotka ratkaisisivat maailman laajat ympäristöuhat.

 

Utopia on ollut kirjallisuushistorian keskeinen käsite satoja vuosia. Ensimmäisenä merkittävänä utopiana pidetään Antiikin kreikkalaisen filosofin Platonin teosta Valtio. Sanan ”utopia” otti käyttöön ensimmäisenä Thomas More vuonna 1516 ilmestyneessä teoksessaan Utopia. Se kuvaa saarta, jonka väestö elää harmoniassa ja jakaa kaiken keskenään yhteiseksi parhaaksi. Luonnonvaroja käytetään vain juuri sen verran kuin on välttämätöntä. Teoksessa voi nähdä myös sosialismin ituja, koska Moren Utopiassa tuotantovälineet ovat yhteisomistuksessa.

 

Sana utopia tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa "ei-paikkaa" eli paikkaa, jota ei ole olemassa.  Se on kuitenkin paikka, jota ihmiskunnan kannattaa tavoitella ja jota ihmiset ovatkin kautta aikojen tavoitelleet. Esimerkkinä vaikkapa utopiayhteisöt, joita suomalaiset perustivat eri puolille maailmaa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.

 

Platonin ja Moren jälkeen lukuisat muutkin kirjailijat ovat kuvanneet utopiayhteisöjä vastakohtana dystopialle, joka piirtää kauhukuvan mahdollisimman epätoivottavasta yhteiskunnasta. Siellä vallitsee sorto, epäoikeudenmukaisuus sekä jatkuva pelko.

 

Ja nyt myös Metsäkissa2044 etsii metsäutopiaa, olotilaa, jossa metsä saadaan sellaiseksi, että kaikilla eliöillä on siellä hyvä olla – ihminen mukaan lukien. Metsäutopiaa etsitään taiteen keinoin. Mutta myös tieteen keinoin.

 

 

Metsäkissa2044-ryhmä kokoontui syyskuussa Porkkalaan. Vasemmalta: JP (Juha-Pekka) Väisänen, Jukka Ilmonen, Jaana Kanninen, Susu Rytteri, Virpi Koskela, Katja Luhtala ja Aki Saariaho. 

Kuva: Karoliina Vilander

 

Peruskoulu ei reagoi maailman muuttumiseen

 

Aki Saariaho on filosofian maisteri ja englannin kielen lehtori Espoossa. Hän tekee väitöskirjaa lukiolaisten synnyttämistä metsäutopioista (Forest Utopias: Cultivating Students' Utopian Imagination and Planetary Citizenship with AI Tools) professori Antti Rajalan ohjauksessa. Opinnäyte tehdään kahteen eri yliopistoon: Neuchatelin yliopistoon Sveitsiin sekä Itä-Suomen yliopistoon Suomeen.

 

Saariaholla on parinkymmenen vuoden kokemus opettajana sekä kestävän kehityksen ryhmien vetäjänä. Hän tietää, että nykyinen koulujärjestelmä ei ota tosissaan luontokatoa ja on liian byrokraattinen reagoimaan yhteiskunnan muutoksiin. Vuoden 2024 opetussuunnitelmassa oli mainittuna ekososiaalisen sivistyksen käsite, mutta uudemmasta opetussuunnitelmasta se oli kuitenkin poistettu.

 

Peruskoulu väheksyy Saariahon mielestä tieteellistä tietoa, sellaista jota esimerkiksi Suomen Luontopaneeli tai YK:n piirissä toimiva, Hallitustenvälinen luontopaneeli IPCC tuottavat. ”Nuorten ahdistus lisääntyy ilmastonmuutoksen ja luonnontuhonnan vuoksi, mutta kouluissa jatketaan vanhalla, kulutusyhteiskunnan viitoittamalla polulla kohti romahdusta. Näitä asioita voidaan muuttaa paremmiksi ja eheämmiksi, mutta se vaatii toimia, ei hymistelyä sekä lipsumista talouskasvun nimissä”, sanoo Saariaho. 

 

Aki Saariaho. Kuva: JP (Juha-Pekka) Väisänen

 

Utopiapedagogiikka auttaa nuorta löytämään oman utopiansa

 

Niinpä Saariahon väitöskirjatyössä opiskelijoille annetaan tietoa utopioista ja erityisesti planetaarisesta ajattelusta, jossa ihminen nähdään osana luontoa ja ihmisen hyvinvointi erottamattomasti kytkeytyneenä luonnon hyvinvointiin. Planetaarisessa ajattelussa ihminen kunnioittaa planeettaa sen kaikissa muodoissa ja pyrkii harmoniseen elämään kaikkien muiden eliöiden kanssa. ”Ohjaan heitä kirjoittamaan tekstit omista utopioistaan Suomen metsiin liittyen. Analysoitavana on se, ovatko ne utopioita vai dystopioita. Tarkoitus ei ole ohjata heitä tuottamaan juuri tietynsisältöisiä tekstejä", kuvailee Saariaho työnsä sisältöä.

 

Hänen lähestymistapansa on sosiaalipedagoginen: ”Tavoitteenani on kehittää lukiolaisia
planetaarisiksi oppijoiksi, joille olisi tärkeää toimijuus toivon kautta. Tutkimuksessa ovat tärkeitä käsitteitä muun muassa ekologinen jälleenrakentaminen sekä ekososiaalinen sivistys. Molemmat avaan opiskelijoille tutkimuksen alkuvaiheessa”.

 

Oppilaat kirjoittavat tekstinsä generatiivistä tekoälyä ja kielimalleja hyväksi käyttäen. Tämä tarkoittaa tekoälyä, joka tuottaa kokonaan uutta sisältöä kuten tekstiä, kuvia, ääntä, musiikkia tai videoita. Se siis kykenee itse tuottamaan opittujen esimerkkien avulla jotakin sellaista, jota ihminen ei ole keksinyt aiemmin.  Perinteinen tekoäly analysoi ja luokittelee jo olemassa olevaa dataa, ero näiden kahden välillä on siten merkittävä.

 

Saariahon tutkimus kysyy: Miten kielimallit voivat auttaa planetaaristen oppijoiden utopiamielikuvitusta metsien tulevaisuudesta dialogeissa, joita käydään luokkahuoneessa? Ja hän tutkii vielä, miten lukiolaiset hahmottavat globaalin, tulevaisuuteen tähtäävän olemassaolon.

 

Lopulliset tekstit oppilaat kirjoittavat käsin itse. ”Ryhmässä on 32 opiskelijaa. Analysoitavaksi tulee näillä näkymin 64 tekstiä, perinteisellä metodilla ja generatiivisella tekoälyllä tuotettu. Jälkimmäisessä on tarkoitus tutkia sitäkin, tuottaako tekoäly jotain lisäarvoa."
 

Saariahon tavoite on tutkia, miten nuoret voivat ajattelussaan siirtyä nykyisestä metsädystopiasta metsäutopiaan. "Tavoitteenani on kasvattaa opiskelijoiden planetaarista ajattelua. Heidän toimijuutensa pitäisi kasvaa paikallisesta planetaariseen sekä nykyisyydestä ylisukupolviseen", kuvailee Aki Saariaho. ”Tavoitteenani on toki, että heidän utopiansa olisi eettisesti oikeudenmukainen elinympäristö, mutta sehän selviää tutkimalla”.

 

Saariaho arvioi väitöskirjansa valmistuvan kevääseen 2028 mennessä.