Jukka Ilmonen
jukka@metsakissa.fi
Jaana Kanninen:
Yleismetsämiesjantunen nosti kissan pöydälle
Jukka Ilmonen on Metsäkissa2044-projektin ideoija ja vetää sitä empaattisella otteellaan. Tässä jutussa kerrotaan tieteen, taiteen, oppimisen ja journalismin hankkeen syntymisestä. Ja Jukka Ilmosen utopianäkemyksestä.
Vihdoin, loppukesästä 2044, uupunut mutta ikionnellinen Metsäkissa hyppäsi pöydälle kauniissa ja aidossa suomalaisessa metsässä. Hän oli kutsunut paikalle kaikki metsäystävänsä mutta myös ne jotka olivat vuosikymmenet olleet vastapuolella, vängänneet vastaan.
No, kaikkihan me vängättiin vastaan. Ja puolesta. Mutta eri asioita.
Paikalla olivat mm. aarnisammal, koneurakoitsija, hirsitalojen rakentaja, majava, metsäekologi, sientenpoimija, metsäteollisuuden suurosakkeenomistaja, metsää omistava pienen maitotilan emäntä, metsästäjä, tulevien sukupolvien asianajaja, esteetikko, verottaja, metsäkoulun rehtori, eräopas, sahan pääluottamusmies ja tietysti myös hömötiainen. Ja muutama muu. Pöytä oli ns koreana. Tarjolla oli itse kullekin suunmukaista herkkua.
Piirros: Susu Rytteri
Ilmosen tulevaisuudenutopia rakentuu dialogiin eri tavoin ajattelevien kesken, mikä johtaa yhteiseen näkemykseen siitä, millainen on tulevaisuuden onnellinen metsä. Sellainen metsä, jossa kaikilla on hyvä olla, joka rakentaa parempaa maailmaa ja tekee siitä tasapainoisen. Ilmonen luonnehtii tulevaisuuden metsää näin:
”Vuonna 2044 kaikki on hyvin suomalaisissa metsissä, kaikki osapuolet sellutehtailijasta hömötiaiseen ovat tyytyväisiä. Kyseessä on tietysti Suuri Utopia. Mutta niinhän kaikki suuret yhteiskunnalliset saavutukset kuten peruskoulu, naisten äänioikeus….ovat olleet mahdottomia, utopioita kunnes joku on ne kuvitellut, kuvaillut ja toteuttanut.”
Viime vuosikymmenten metsäkeskustelua Ilmonen kuvaa junnaavaksi, sellaiseksi, joka ei tuota mitään uutta. Siksi piti nostaa huonosti voiva Metsäkissa pöydälle. ”Keräsin ystävistäni ja tutuistani Parhaat Metsä Voimat. Osa sitten kieltäytyi omista syistään, joten sitten etsimme muita ryhmän osaamista täydentäviä tyyppejä, ja tässä ollaan!”
Piirros: Susu Rytteri
Hankkeen koko nimi on ”Vuonna 2044 pöydällä kehrää tyytyväinen Metsäkissa”. Ilmonen tavoitteli mahdollisimman moninaista ryhmää ja rakensi kahdeksan henkilön porukan, jota hän pitää hyvin vahvana.
”Kokemus ensimmäisestä puolesta vuodesta on ollut…huikea. Sekä tunnetasolla että tulosten tasolla. Olen päässyt syvälle, syvälle metsätaiteen tekemiseen, syvälle ryhmän dynamiikkaan, syvälle Koneen Säätiön Metsän puolella -aloitteen sisältöihin, käymään dialogeja Suomen kovimpien metsätyyppien kanssa metsäteollisuuden ylimmästä johdosta metsäaktivisteihin ja alan huippututkijoihin ja moniin, moniin muihin. Ja työ on vasta alussa, hyvässä sellaisessa.” Metsäkissa 2044 on kahden vuoden projekti.
Tieteen, taiteen ja journalismin liitto
Metsäkissan tiedeosuudessa Aki Saariaho tutkii metsäutopioita ja niiden muutoksia eri oppijaryhmissä vanhemmista metsäaktiiveista lukiolaisiin. Kyseessä on siis utopiapedagogiikka. Aki tekee aiheesta väitöskirjaa Sveitsissä niinikään ryhmään kuuluvan professori Antti Rajalan ohjauksessa.
Hankkeen toinen tukijalka on journalismi, jota harjoittavat toimittajat Jaana Kanninen ja Juha-Pekka Väisänen. Ja kolmas tukipylväs on taide. Tavoitteena on tutkia, miten taiteen tekeminen ja kokeminen vaikuttavat osallistujien metsäajatuksiin, -kokemuksiin ja -utopioihin. Mukana ovat tamperelainen Metsäteatteri Virpi Koskelan johdattelemana, Susu Rytterin kuvataide metsähyönteisten ja -työpajojen muodossa sekä Katja Luhtalan Metsä M -ääniteatteri.
”Tiede, taide ja journalismi! Sekä niiden Pyhä Liitto!”
Katja Luhtalan ohjaama ääniteos Metsä M ja Virpi Koskelan ohjaama Metsäteatteri ovat osa Metsäkissa2044 -projektia. Kuvat: JP (Juha-Pekka) Väisänen.
Jukka Ilmonen on ollut itsekin mukana tekemässä Katja Luhtalan luotsaamaa ääniteosta Metsä M:ää.
”Huh! En ole ollut lavalla oikeastaan päiväkodin Joosefin roolin jälkeen… Mitä koin Metsä M -ääniteatteria tehdessä, osana 10 hengen työryhmää, oli hurjaa, kamalaa, järisyttävää, ihanaa ja ihmeellistä. Outo, uusi kokemus! Lopputuloksesta päätellen kannatti!”
Metsäkissa muisteli liikuttuneena:
Vaikka se silloin tuntui hukkaanheitetyltä ajalta, kun vuodesta, vuosikymmenestä toiseen vuoroon kinasimme, vuoroin kävimme dialogeja, niin ehkä se tarvittiin jotta pääsisimme eteenpäin yhteisen suomalaisen metsätulevaisuuden luomisessa. Ratkaisevat askeleet otettiin 20-luvulla kun siirryimme ratkaisukeskeisempään työtapaan. Se edellytti, että jo ymmärsimme toisiamme ja toistemme tarpeita. Niitä kunnioittaen ryhdyimme purkamaan metsäsolmua, ei isolla miekalla halki lyöden, vaan älyä ja sydäntä käyttäen. Koska monet metsäristiriidat voitiin pelkistää kysymykseen rahasta, niin aloitimme siitä. Totesimme a) rahaa pitää saada lisää jota sitä riittää kaikkeen ja kaikille ja b) kun puuta on rajallisesti jää ainoaksi keinoksi puun ja sen jatkojalosteiden hintatason nostaminen. Valtio oli vielä tuossa vaiheessa kykenemätön toimija, joten isojen metsäyhtiöiden yhteenliittymä otti vahvan vetovastuun.
Ensimmäisenä luotiin luomumerkkiä vastaava sertifiointi puutavaralle. Sen markkinointikampanja luotiin suomalaisen myyttisen alkukantaisuuden, luonnonläheisyyden ja hirsisaunan ympärille. Pariisin muotimessujen forestcatwalkilla savolaistyyppiset pulskat perunanenämallit pukeutuneena naavaan, vihtoihin ja sahanpuruihin saivat muotimaailman sekoamaan.
Puun hinta, siis suomalaisen luomusertifioidun puun, hinta nousi rajusti, Se oli jo liian kallista poltettavaksi, joten sähkön ja lämmön tuotanto siirtyi pääasiassa tuulten ja auringon harteille. Selluakin vielä tarvittiin, mutta se tuotiin ulkomailta. Käänteentekeviä puuinnovaatioita alkoi tupsahdella nopeaan tahtiin kiitos tiiviin korkeakouluyhteistyön. Metsäsektori oli onnistunut yhteistuumin kiristämään valtiolta 200% lisäyksen puu- ja metsäalan perustutkimukseen.
Lopulta 2044 olimme tilanteessa jossa Suomessa oli kohtalaisen paljon vanhoja tai arvokkaita laajoja metsäalueita suojeltuna, puun hinta oli kaksinkertainen vuoden 2024 tasoon nähden, metsäsektori työllisti kolminkertaisen määrän väkeä, myös paljon korkeakoulutettuja tutkijoita ja kehittäjiä, sen osuus bruttokansantuotteesta oli noussut 5 prosenttiyksikköä, eettinen ja luontoa kunnioittava luontomatkailu kukoisti, puun hakkuumääriä ei enää arvioitu kuutioissa vaan generoituvassa liikevaihdossa ja voitossa.
Ilmonen kertoo, että hänen metsäsuhteensa elää ja muuttuu koko ajan. Hänelle on ominaista tarkastella metsää hyvin monella eri tasolla; metsäteollisuuden merkitystä kansantaloudelle, metsää esteettisenä tekijänä, metsän omistajuutta, metsää ihan vaan metsänä. ”Nyt, tänään, metsä on minulle elävä olio jolla on itseisarvo. Siis metsä on yksi elävä Olio. Joka tietysti koostuu tuhansista eri elävistä oliolajeista bakteereista puihin, käävistä lintuihin ja niiden kaikkien välisistä suhteista ja verkostosta.”
Yleismetsämiesjantunen Jukka Ilmonen ideoi Metsäkissa2044-hankkeen.
Jukka Ilmonen syntyi ja kasvoi Turussa, on siis ”turkulaine kaupunkilaispoika”. Hän on pikkupojasta saakka ollut yhteiskunnallisesti aktiivinen. Ilmonen perusti ensimmäisen puolueensa vain 13-vuotiaana. Sen nimi oli Alas Nykyinen Hallitus, ja sitä kutsuttiin lyhenteellä ANH. Puolueohjelmassa oli maininta norppien suojelusta, jotain metsistäkin.
Poliittinen toiminta on jatkunut näihin päiviin, mutta siirtynyt kohti kansalaisaktivismia.
”Tökin poliitikkoja, tutkijoita, kavereitani, toimittajia, virkamiehiä, yritysjohtajia ja ensisijaisesti itseäni kyseenalaistavilla ja provosoivilla yhteistyöviesteillä. Somessa ja sometta. Somasti ja somattomasti.”
Opiskelut hän suoritti pitkän kaavan mukaan, samalla työssä käyden ja perheestä huolehtien. Opinnoista Metsäkissaan on tullut kokonaistaloudellinen perusymmärrys sekä oppimisen ylistys. Ja tulevaisuuden tutkijan luonne.
Työpaikkoja ja ammatteja on kertynyt monta: tsupparina, yöhoitajana, hallintohenkilönä, opettajana ja luonnonvara-alan ohjaajana. ”Jossain vaiheessa ostimme vahingossa maatilan, joten eikun luomuviljelijäksi päätuotantosuuntina luonnon monimuotoisuus, hiilensidonta ja (agri)kulttuuri. Sivutuotteina syntyi Suomen eettisintä ja ekologisinta ja herkullisinta Ruokaa.”
Ja mikä ehkä parasta, pystyimme yhdessä siirtymään kehitys- ja kasvuvaiheeseen kun aika ja energia ei mennyt turhaan vänkäämiseen. Mikä potentiaali siinä vapautuikaan! Aamun jo valjetessa, soittimien hiljettyä, rakovalkeiden vähitellen hiipuessa, kuului jostain liikuttunut mutta onnelliselta kuulostanut huokaus ”miksei me puupäät tehty tätä muutosta jo paljon aiemmin”.
